Ammatillinen tukihenkilö on tarkoitettu lapsille ja nuorille, jotka ovat sosiaalihuollon tai lastensuojelun asiakkaita ja tarvitsevat yksilöllistä tukea arjessaan. Palvelu sopii sekä sisaruksille että yksittäiselle lapselle tai nuorelle.
Työskentely on muutokseen tähtäävää ja sitä toteutetaan asiakassuunnitelman mukaisesti. Tavoitteena on tukea ja motivoida asiakasta ja hänen perhettään tunnistamaan elämänsä haastekohtia ja työstämään näihin muutosta.
Asiakkaan tarpeista riippuen ammatillisen tukihenkilön toiminta voi olla esimerkiksi asiakkaan ilon – ja huolenaiheiden kuuntelemista ja tarpeen mukaan näkökulmien ja työkalujen antamista haastaviin tilanteisiin ja myönteisen palautteen antamista onnistumisista. Ammatillisella tukihenkilötyöllä voidaan myös kannustaa lasta /nuorta harrastuksiin ja kaverisuhteisiin, tuetaan koulunkäyntiä tai tehdään lapsen/ nuoren kanssa yhdessä hänelle mieluisia asioita. Tarvittaessa ammatillinen tukihenkilö voi olla lapsen/nuoren tukena verkostoyhteistyössä tai toimia keskusteluapuna lapsen/nuoren ja hänen vanhempansa välillä. Tapaamistiheys on asiakkaan tarpeesta riippuen 2-6 kertaa kuukaudessa. Tukihenkilötyöskentelyn kesto määritellään aina yksilöllisesti kunkin asiakkaan kanssa.
Perhepalvelut ILOn työntekijöiden kohtaamisessa asiakkaiden kanssa korostuu terapeuttinen työskentelyote, sillä työntekijöillä on laajoja täydennyskoulutuksia, mm. ratkaisukeskeinen psykoterapiakoulutus ja lyhytterapiakoulutus, tunnetaito-ohjaajakoulutus ja musiikkiterapiakoulutus, pitkän työhistorian lisäksi. Työskentelymme lähtökohtana on luottamuksellisen suhteen luominen asiakkaaseen huomioiden hänen voimavaransa ja toiveensa. Lapsi ja nuori saa itse tuoda haluamansa asiat esille, joista haluaa keskustella työntekijän kanssa ja joihin toivoo muutosta. Ammatillinen tukihenkilö voi auttaa ottamaan puheeksi lapsen / nuoren kanssa myös vanhemman tai tilaajan toiveesta nousevia asioita, jotka koetaan tärkeäksi lapsen /nuoren hyvinvoinnin kannalta.
Käytämme asiakkaiden kanssa monipuolisesti luovia ja toiminnallisia työskentelyvälineitä ja -tapoja asiakkaan toiveet huomioiden. Tarjoamamme ammatillinen tukihenkilötoiminta sisältää kuntoutuksen elementtejä tähdäten asiakkaan parempaan sosiaaliseen ja psyykkiseen hyvinvointiin.
Ammatillisen tukihenkilötyön hinta määräytyy hyvinvointialueen kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti.
Palvelua voi hakea myös yksityisesti ilman hyvinvointialueen byrokratiaa. Tutustu ILOa nuorelle -palveluun, joka tarjoaa matalan kynnyksen apua nuorelle kokeneen ammattilaisen kanssa.
Perhepalvelut ILO:lla on sopimus palveluiden tuottamisesta seuraavien hyvinvointialueiden kanssa:
– Helsingin kaupunki
– Keusote eli Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
– LUVN eli Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
– Vakehyva eli Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
