Olen Julia, teini-ikäisen tyttären äiti, yrittäjä ja sosiaalialan ammattilainen. Olen työskennellyt lähes koko ammatillisen urani lasten ja perheiden parissa tehden ammatillista tukihenkilötyötä, perhetyötä ja työskennellen ohjaajana perhekuntoutusyksikössä. Olen työskennellyt myös musiikkiterapeuttina niin lapsi- kuin aikuisasiakkaiden kanssa. Halu kohdata ja auttaa paremmin myös neuropsykiatrisen diagnoosin saaneita asiakkaita kannusti minua kouluttautumaan ratkaisukeskeiseksi neuropsykiatriseksi valmentajaksi.
Minulla on ollut ilo ja kunnia saada tutustua suureen joukkoon perheitä, joiden matkassa olen saanut kulkea tukena muutamasta kuukaudesta jopa muutamaan vuoteen. Olen oppinut näistä kohtaamisista valtavasti ja nämä kohtaamiset ovat se syy, minkä takia myös ILO on olemassa. Ei ole olemassa perhe-elämän tiettyä sapluunaa, joka sopii kaikille tai jonka muotteihin jokaisen pitäisi itsensä sovittaa. Minun tehtäväni ammattilaisena on auttaa perhettä toimimaan mahdollisimman hyvin omista lähtökohdistaan käsin ja omien arvojensa mukaan – pitämällä lapsen etu ja hyvinvointi ehdottomasti työskentelyn keskiössä. Ilo ja onnistumisen kokemukset ovat asioita, joita nostan esiin jokaisessa asiakaskohtaamisessani.
Mitä musiikki minulle merkitsee ja miten päädyin opiskelemaan musiikkiterapeutiksi? Olen harrastelijamuusikko ja hyvän mieleni huomaa kotona siitä, että hyräilen lähes tauotta. Lempimusiikkiani ovat erityisesti swing ja 50-luvun kotimainen jazz-iskelmä. Laulujen sanoitukset ja tarinat ovat minulle erityisen tärkeitä. Musiikin käyttäminen myös työvälineenä on palkitsevaa ja innostavaa, sillä olen päässyt näkemään, miten musiikin kautta toimiminen auttaa perhettä parantamaan vuorovaikutussuhdettaan. Musiikkia harrastan tätä nykyä fiilikseen sopivaa musiikkia kuuntelemalla ja lauluyhtyeessä laulamalla.
Yksi kaikkein tärkeimmistä arvoista elämässä minulle on kaikkien ihmisen tasa-arvoinen kohtelu – jokaisen ihmisen tuleminen näkyväksi, kuulluksi ja arvostetuksi. Olen saanut perinnöksi isoisältäni ja äidiltäni positiivisen elämänasenteen, jonka avulla tsemppaan myös asiakkaitani ja pyrin omalta osaltani tuomaan toivon ja selviytymisen näkökulmaa näkyväksi.
Julian koulutukset
– Sosionomi (AMK)
– Laaja-alainen musiikkiterapeutti (185 op), sisältäen musiikkiterapian perus- ja aineopinnot (40 + 50 op) sekä psykologian perusopinnot (25 op)
– Perhekeskeisen musiikkiterapian ja dialogisen perhetyön koulutus musiikkiterapeuteille (12 op)
– Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja (30 op)
Muita ammatillisia koulutuksia:
– MIM-havainnointikoulutus
– GAS-menetelmäkoulutus (3 op)
– Perhearviointi -menetelmäkoulutus (Bentovim & Miller)
– Huostaanotettujen Lasten Vanhempien vertaisryhmäohjaajakoulutus
– Läheisneuvonpidon koollekutsujakoulutus
– Vanhemman Neuvo-ryhmänohjaajakoulutus
